Muistan viimevuonna lukeneeni Aamulehden uutisen robotiikan kuumimmista trendeistä, joka oli mielestäni erittäin mielenkiintoinen. Löysin uutisen uudelleen käsiini ja haluan jakaa nämä kahdeksan robotiikan trendiä teidän kanssanne.
Kaikkia näitä robotteja yhdistää se, että näillä roboteilla ei ole tarkoitus korvata ihmistä. Ne työskentelevät ihmisten kanssa, auttavat ihmisiä ja jopa elävät ihmisten kanssa.
1. Cobotit = yhteistyörobotit
Cobotit eli yhteistyörobotit ovat kuumin trendi robottimaailmassa. Nimensä mukaisesti cobotin ei ole tarkoitus korvata ihmistä, vaan tehdä työtä yhdessä ihmisen kanssa. Cobottien keskeinen idea on, että robotti tekeee sille sopivat toistuvat työt ja voimaa sekä nostamista vaativat raskaat työt. Ihminen puolestaan tekee robotin rinnalla tarkkuutta ja sorminäppäryyttä vaativat työt. Ihminen ratkaisee vastaan
tulevat ongelmat ja tekee päätökset, joita robotti ei osaa tehdä.
2. Nostavat, kantavat ja tukevat robotit
Robotit voivat helpottaa raskaita työtehtäviä esimerkiksi nostamalla painavat kappaleet, sillä robotit jaksavat nostaa
moninkertaisesti oman painonsa. Eksoskeletonit
ovat robottilaitteita, joita ihminen voi pukea ylleen, kuten ulkoisia
tukirankoja, joiden avulla ihminen pystyy nostamaan paljon painavampia
kappaleita, mihin hän normaalisti pystyy, tai etenemään nopeammin
paikasta toiseen.
On myös kehitetty jo eksoskeletoneja, jotka auttavat halvaantunutta ihmistä
kävelemään. Kehittyneimmät eksoskeletoneit ohjautuvat jo ihmisten aivoista lähtevistä käskyistä.
3. Ammattimainen palvelurobotiikka
Ammattimainen palvelurobotiikka tarkoittaa valmistavan teollisuuden ulkopuolista robotiikkaa.
Nämä robotit hoitavat mm. logistiikkaa sisätiloissa, kuten varastoissa, tavarataloissa ja sairaalassa.
Sairaalassa robotit kuljettavat esimerkiksi sairaalatarvikkeita, vuodevaatteita ja muita tavaroita paikasta toiseen. On hienoa, kun robotit tekevät osan ihmisen työstä, niin ihmiselle jää enemmän aikaa potilaiden hoitamiseen
4. Kotona avustavat robotit
Kehitteillä on paljon myös robotteja, joka auttavat esimerkiksi ikäihmisiä monissa arjen askareissa ja asumaan omassa kodissa pidempään. Esimerkiksi Robotti
voi muistuttaa ottamaan lääkkeen ja ruokkimaan koiran tai kierrellä kodissa ja varmistaa ettei uuni ole jäänyt päälle. Robotit voivat myös toimia kotona kotiapulaisena ja auttaa esimerkiksi siivoamisessa tai nurmikon leikkauksessa. Kotona
auttavien robottien kehitystyö on kuitenkin vielä todella alkuvaiheessa, sillä eri ihmiset toimivat niin eri tavoilla erilaisissa tilanteissa. vielä melko alkuvaiheessa, sillä eri
ihmiset toimivat eri tavalla erilaisissa tilanteissa.
5. Sosiaaliset robotit
Robotit muuttuvat kokoajan enemmän ihmisen kaltaiseksi ja onkin tärkeää, että robotti ei saa olla liian konemainen. Sen täytyy ottaa ihminen huomioon ja reagoida sen tunteisiin. Kun robotit suunnitellaan ihmisille, ne pystyvät helpommin työskentelemään ihmisten kanssa, auttamaan ja ihmistä ja tehdä ihmisen kanssa monenlaisia asioita.
6. Itsestään liikkuvat autonomiset robotit
Navigointimenetelmät,
laskenta-algoritmit ja erilaiset havaintolaitteet olevat jo niin kovin kehittyneitä, että erilaiset autonomiset robottiajoneuvot kehittyvät kovaa vauhtia. Robottiautojen lisäksi kehitetään muun muassa autonomisia laivoja, kaivoskoneita ja kuljetuslaitteita.
Monet työkoneetkin ovat oikeasti robotteja, mutta niistä käytetään vain työkonen nimitystä.
7. Etsintä-, pelastus- ja valvontarobotit
Robotit auttavat nykypäivänä todella suuresti monissa etsintä-, pelastus- ja valvontatoimissa. Robotilla pääsee pieniin tiloihin tutkimaan esimerkiksi maanjäristyksen sortumisen aiheuttamia raunioita ja sortuneita kaivoksia.
8. Seksirobotit
Niin kuin tiedetään aikuisviihde on isoa liiketoimintaa ja uusinta huutoa näillä markkinoilla ovat
ihmismäisemmät, ihmisen kokoiset robotit, joilla on inhimillisiä piirteitä ja ne tuntuvat enemmän elävältä ihmiseltä.
Niillä on jopa persoonallisuus ja muisti ja ne osaavat kertoa vitsejä. Edistyneimpiin
seksirobotteihin istutetaan jo tekoälyä. Suomessa vieraillut tietokirjailija ja tekoälytutkija David Levy onkin sanonut, että vuonna 2050 seksirobotit ovat jo arkipäivää ja silloin ne ovat ihmisten hyväksyttäviä kumppaneita.
Lähde
Aamulehti. Yhteistyötä tekeviä, ihmistä auttavia ja robotteja, joiden kanssa voi harrastaa seksiä. Nämä ovat robotiikan kahdeksan trendiä.
https://www.aamulehti.fi/a/200797134

Kommentit
Lähetä kommentti