Digitaalinen
liiketoiminta käsitteenä tuntuu niin valtavan laajalle alueelle, että sen
tarkkaa määritelmää on jopa melko mahdotonta avata aivan täysin. Digitaalisuus
näkyy ja vaikuttaa kaikkialla yrityksissä, liiketoiminnassa, asiakkaissa,
suhteissa, arjessa…lista voisi jatkua, vaikka loputtomiin. Toisaalta voidaan
myös ajatella digitaaliseksi liiketoiminnaksi sellainen toiminta, jossa
tuotetaan tai myydään pelkästään digitaalista tuotetta tai palvelua.
Digitaalisen liiketoiminnan kehittyminen on mahdollistanut sen, että
it-ratkaisujen soveltaminen auttaa liiketoimintaa kasvamaan. Tärkeintä on muistaa
vielä, että nimenoman kaikessa digitaalisessa liiketoiminnassa täytyy olla
rahan liikettä ja liiketoimintaa. Lisäksi digitaalinen liiketoiminta on aidosti ydinliiketoimintaa hyödyttävää ja kestävää toiminnan
digitalisointia.
Nykyaikaisen
yrityksen kannattaa digitalisoida liiketoimintaansa, jos haluaa menestyä ja
pärjätä markkinoilla. Digitaalinen liiketoiminta helpottaa asiakkaiden asiointi
yrityksessä ja yritykselle sekä se helpottaa myös yrityksen sisällä ja ulkona
tapahtuvaa viestintää. Yhteiskunnan digitalisoituessa kokoajan lisää, mikä
vaikuttaa myös asiakkaisiin. Erityisesti nuoret valitsevat mieluummin tuotteita
tai palveluita yritykseltä, jolla on laajaa ja ajan tasalla olevaa
digiosaamista.
Digitaalisuus ja
globalisaatio linkittyvät melko vahvasti toisiinsa. Globalisaatio on
vaikuttanut valtavasti digitaalisuuden leviämiseen kaikkialle maailmaan. Tuntuu
aivan käsittämättömältäkin, kuinka suuri vaikutus digitaalisuudella on siihen,
kuinka täällä maapallolla toimitaan ja käyttäydytään nykypäivänä. Digitaalisuudella
on myös valtava vaikutus globalisaatioon eli maailmanlaajuiseen
verkostoitumiseen. Tiedon jakaminen ja tiedon etsiminen on nykyään niin paljon
helpompaa kuin ennen.
Muutama kymmentä
vuotta sitten kenelläkään ei ollut mitään hajua siitä mitä tarkoittaa
sosiaalinen media, mutta nykyään se on miljoonien ihmisten työpaikka. Uutisia
ei lueta enää sanomalehdistä, vaan verkkolehdistä tai lehden omilta
nettisivuilta tai applikaatioista. Vaatekaupat, elektroniikkakaupat ja jopa
suuret marketit ovat kovaa vauhtia siirtymässä perinteisistä
kivijalkaputiikeista nettikauppoihin ja nettimyyntiin. Puhelimilla ei nykyään
enää vain soitella puheluita tai näppäillä tekstiviestejä, vaan se on kuin
minikokoinen tietokone, kamera, puhelin, kalenteri, kello, työväline, ja vielä
kaikkea montaa muutakin asiaa. Digitalisaatio vaikuttaa ja tulee vaikuttamaan
koko ajan enemmän ja enemmän talouteen ja liiketoimintaan, joten menestystä
haluavan yrityksen tärkein sijoitus tulevaisuuteen on nyt panostaa
digitalisoitumiseen.

Kommentit
Lähetä kommentti